Sivua viimeksi päivitetty:
Kasarmi casino on saapunut markkinoille täysin vähin äänin ilmoittamatta asiasta etukäteen sen enempää. Toimituksemme saa usein tietoa uutuuksista jo ennen julkaisua, mutta kasarmi tuli vastaan täysin yllättäen ja pakkohan se oli ottaa testiin.
Kasarmi vaikuttaa olevan nettikasino, joka on suunnattu vahvasti suomalaisille ja on rakennettu hyvinkin omaperäisesti. Mikäli et vielä tiedä mitä sana kasarmi tarkoittaa, nii se tarkoittaa armeijan aluetta, jossa nukutaan ja harjoitellaan yms.
Kyseessä on siis armeija teemainen nettikasino jonka väärimaailmakin on kuin S-A värikartastosta konsonaan.
Heti ensimetreillä todettakoon, ettei kyseessä ollut mitenkään maata mullistava uutuus, sillä monet muut nettikasinot 2026 ovat olleet huomattavasti tyylikkäämpiä sekä monipuolisempia.
Otin kuitenkin selkoa kasarmin toiminnasta ja voitkin lukaista havaintoni ennen kuin teet päätöksen testaatko itse kasarmi casinoa.

Ensivaikutelma kasarmi casinolla
Aikoinaan armeijaan mennessä tunnelma oli jännittynyt ja kaikki huusivat ristiinrastiin yhtä sun toista. Tälle kasarmille saapuessa ei onneksi huutoa ja mekastusta kuulunut. Olisin toisaalta toivonut itse näkeväni jotain mikä aiheuttaa riemunkiljahduksia, mutta ensivaikutelma oli hyvin keskinkertainen.
Kuitenkin kokonaisuus on selkeä ja heti ensimetreillä selväksi tuli se, että kyseessä on pikakasino joka käyttää trustlyn pikamaksuja joten sen suhteen luotettavuutta löytyy. Lisäksi nopeuskin on varmasti kohdallaan.
Hieman hähmäiseksi jää ensivilkaisulla bonustarjonta, sillä lupauksessa on, että ”lataa bonustykkisi ja voita 5000€” Bonuksesta ei kuitenkaan sen enempää kerrota etusivulla, joten siitä piti ottaa selkoa paremmin.
Kasarmi casino bonustykki
Kasarmilla ei ole ihan perinteisiä bonuksia joka ei sinänsä yllätä, sillä uudet kasinobonukset 2026 ovat tuntunut olevan toinen toistaan innovatiivisempia sekä erilaisia mihin olemme tottuneet.
Valitettavasti tämän bonuksen kohdalla epäselvyydet eivät aivan täysin minulle auenneet vaikka yritin asiaa tutkia. Sivustolla kerrotaan bonustykin olevan sellainen bonus, että uusi pelaaja tallettaa rahaa ja pelatessasi kasinolla bonustykkilatautuu.
Bonustykki latautuu isommilla bonareilla mitä isommalla panoksella pelaat. Kun bonustykki on latautunut pääset laukaisemaan sen ja katsomaan millainen bonus sieltä osuukaan omaan haaviin.
Kyseessä on sinänsä kyllä simppeli bonus, mutta mielestäni niin epäselkeä, että en osaa sanoa mikä tässä on todellinen value pelaajalle. Ehkä tätä tullaan selventämään enemmän kun kasino vähän vanhenee, onhan kyseessä heinäkuun uutuus.

Pelivalikoima kasarmilla
Pelivalikoima vaikuttaisi olevan perus hyvälaatuinen, sillä kasinolta löytyy ne kategoriat joita suomalaiset eniten tällä hetkellä pelaa. Löytyy kattava slottivalikoima sekä hyvä live-kasinon puoli.
Pelitarjonnasta vaikuttaisi vastaavan monet suositut pelistudiot ja joitain uutuuksiakin silmiin osui kasinoa selaillessa. Pelivalikoima on suhtellisen maltillinen, joka saattaa tässä tapauksessa olla jopa positiivinen asia, sillä pelit vaikuttaisi olevan valikoitu laatu edellä.
Vaikka kasarmilla on suhteellisen hyvä pelivalikoima, niin kyseessä ei silti ole viiden tähden pelikasino, eikä täten sovellu niille pelaajille joiden vaatimus on iso pelivalikoima täynnä erikoispelejä.
Perus pentti pelaajalle kasarmi kuitenkin toimii täydellisesti pelien puitteissa!

Kasarmilla oli nopeat nostot
Mikäli tähän asti kasinon jokaisella osa-alueella on ollut pientä jupinaa, niin onneksi rahaliikenne on toteutettu käytännössä 5/5 arvosanoin.
Kasarmi casinon rahaliikenteestä vastaa trustly joka on tunnetusti yksi nopeimmista. Testeissämme kasino lunasti lupauksensa nopeista nostoista, sillä kotiutus nappia klikatessa rahat näkyivät pankkitillä (osuuspankki) välittömästi.
Yleisestikin trustlyyn luottavat nettikasinot ovat toimineet nopeasti kautta aikain tällä osa-alueella.

Kyseessä on verovapaa nettikasino
Kasarmin pisteethän tässä vain nousee kohisten kohti artikkelin päätepysäkkiä, sillä nopea rahaliikenne on erittäin kiva juttu, mutta verovapaus on sitäkin mukavempaa.
Monet aktiivilukijamme tietävätkin, että uudet verovapaat kasinot 2026 ovat loistaneet poissaolollaan vahvasti, sillä tänä vuonna on nähty vain muutamia uutuuksia joilla on maltan tai viron pelilisenssi.
Kasarmi kuitenkin tuo tuulahduksen hyvää mieltä sen suhteen, että se on ottanut vironpelilisenssin kasinolle, joka tarkoittaa tietysti verovapaita voittoja suomalaisille. Tästähän tulikin jo toinen pointti kasarmille josta voi antaa 5 tähteä hyvillä mielin.
Yhteenveto: Onko kasarmi casino testaamisen arvoinen?
Todettakoon heti yhteenvedon alkuun, että on ja ei. Sinänsä kasarmi casinoa kannattaa testata mikäli uuden tyylinen bonusjärjestelmä herättää mielenkiintoa, sillä tämän tyylisiä bonuksia ei ole juurikaan tarjolla. Bonuspyörä kasinot ovat ehkä lähimpänä kasarmin bonusrakennetta, mutta silti kasarmin bonari on huomattavasti hankalempi.
Kasarmin pelivalikoima on keskinkertaisen ok ja sinne on poimittu laadukkaita pelejä pelattavaksi, mutta valikoima on hieman niukahko.
Yltiöpositiivisa seikkoja kasarmilla on kuitenkin se, että kotiutukset ovat nopeat ja voitot verovapaita pelilisenssin ansiosta.
Kyseessä ei ole millään mittarilla top 10 kasinot listaukselle yltävä nettikasino, mutta keskinkertaisen ok uusi tulokas heinäkuulle 2026.
Kenen sitten kannattaa kokeilla kasarmia? Noh, ainakin niiden pelaajien joille bonus ei ole tärkeä seikka kasinolla tai haluat kokea uudenlaisen (hieman epäselvän) bonuksen. Lisäksi verovapaus tekee kasarmista hyvän mestan napauttaa kolikko,- tai livepelejä.
Usein kysytyt kysymykset kasarmi casinosta
Kasarmi kasinon taustalla vaikuttaa olevan yritys joka on pari muutakin kasinoa julkaissut, mutta toistaiseksi toimituksemme ei saanut yhteyttä henkilökuntaan, joten tämä jääköön lukijan vastuulle. Trustly ja viron lisenssi kuitenkin puoltaa luotettavuutta.
Kasarmilla on omaperäinen bonustykki bonus, josta voi voittaa 5000€ bonusrahaa. Bonus on hieman vaikea kulkuinen, mutta isolla panoksella pelaaville se voi olla hyödyllinen.
Kyllä on. Kasarmilla on viron pelilisenssi, joten se on verovapaa kasino suomalaisille pelaajille.
Kyllä on. Kasarmilta rahat liikkuvat nopeasti trustlyn avulla pelitille, ja pankkitille. Tällä osa-alueella kasarmi kilpailee parhaiden kasinoiden kanssa.